Mielikuvia 2024

Finlayson Mediatunneli 2.12.2024-5.1.2025, Tampere

ISO Kollektiivin Mielikuvia 2024 -näyttely sisältää tekijöidensä lempikuvia vuodelta ja toisaalta myös mielikuvia, joita vuosi on mielessä herättänyt. Kuvien kohteina on ihminen ja maisema, joka on ulkoisen ympäristön lisäksi myös sisäinen kokemus.  Katri Kallion muotokuvia kitaristi-laulaja Erja Lyytikäisestä Milavidassa, Leena Kuukasjärven karnevalistisia omakuvia, Pia Perin kerroksellisia luontokuvia sekä Jussi Ristilän maisemakuvia Lapista.  

Katri Kallio

Katri Kallio on kiinnostunut ihmisistä ja esittävistä taiteista, kuten musiikista, burleskista ja sirkuksesta näyttävine asuineen ja estraditekniikan illuusioineen.  Kalliolle kuvaaminen on ihmisten kohtaamista, ja kamera on väline syventää kohtaamista, kommunikaatiota ja luottamusta.  Näyttelyn kuvat Kallio on toteuttanut yhdessä kansainvälisesti tunnetun kitaristi-laulaja Erja Lyytisen kanssa Milavidassa kesällä 2024.  

Katri Kallio, Kohtaaminen:

“Rock, rauha ja rakkaus.  Populaarikulttuuri vei ensimmäisen kerran kunnolla mukanaan vuonna 1999.  Olin silloin seitsemänvuotias ja tunsin jokaisessa solussa, kun the Rasmuksen F-f-falling-kappale alkoi soimaan.  Se oli menoa se, meillä jokaisella on se kappale, ja muistamme aina miten solumme siihen reagoi. Rakastuin ensin musiikkiin ja teini-ikäisenä rakastuin valokuvaamiseen.  Aloitin kuvaamaan perheen pokkarikameralla bändi-iltoja eri nuorisokeskuksilla.  

Artistien promokuvat ovat aina kiehtoneet minua.  Ne ovat visuaalisia ja pysäyttäviä kuvia, jotka on suunniteltu edustamaan taiteilijaa ja hänen tyyliään.  Hyvä promokuva tuo esille artistin persoonallisuutta, tyyliä ja ainutlaatuisuutta, ja sitä käytetään usein markkinoinnissa, sosiaalisessa mediassa, levyjen kansissa, mainosmateriaaleissa ja lehdistön käyttöön.  Promokuvassa artistin ilme, poseeraus ja katse ovat usein tarkkaan harkittuja, jotta kuvaan saadaan aitoa tunnetta ja yhteyttä yleisöön.  

Valokuva on kuvaajalle ja kuvattavalle parhaimmillaan todellisuudesta irtautumista.  Kamera on voimakas väline kahden ihmisen välillä, jonka avulla lähdetään syventämään kohtaamista, kommunikaatiota ja luottamusta.  

Tällä metodilla toteutin yhdessä Erja Lyytisen kanssa kesäkuussa 2024 kuvaukset Museo Milavidan miljöössä.  Erjan tyyli on rohkea ja persoonallinen, mikä kuvastaa hänen musiikkiaan.  Kuvissa lähdimme miettimään promokuvia Erjan tyyli edellä ja miten tila voisi tukea artistia visuaalisuudellaan.  Näyttelyn valokuva, jossa Erja istuu kitara sylissään, nähdään “20 Years of Blues Rock” -levyn kannessa.” 

Leena Kuukasjärvi

Leena Kuukasjärven kuvat ovat omakuvia fiktiivisinä hahmoina, joiden kautta voi pohtia mielikuvituksella leikitellen identiteettiä, eksistenssiä ja kulttuuria.  Kuukasjärvi jatkaa Finlandia-sarjaansa viitaten populaarikulttuuriin ja ajankohtaisiin aiheisiin, jotka kytkeytyvät menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen.  Sarjan kuvat ovat: 1) Kansalainen (kuvassa), 2) Jokeri sekä 3) Kulttuuri 2025.  

Leena Kuukasjärvi, Finlandia:

Finlandia-sarja sai alkunsa viime vuonna 2023, kun suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuuriympäristössä tapahtui selvä muutos.  Sisältäni nousi tarve kuvata, ymmärtää ja kommentoida muutosta taiteeni, fiktiivisten identiteettiä, eksistenssiä ja kulttuuria pohtivien omakuvieni kautta.  Viime vuoden kuvat olivat viittauksia taidehistoriasta ja populaarikulttuurista tuttuihin teoksiin.  Tämän vuoden kuvat ovat intuitiivisia ja assosioivia karnevalistisia hahmoja siitä, mitä kulttuurissamme tapahtuu nyt.   

Tietoa kuvista:

1) Kansalainen kuvaa mitään näkemätöntä, kuulematonta, puhumatonta ja orjan tavalla kahlehdittua, arjen harmaaseen huppariin ja sinisiin työläisfarkkuihin pukeutunutta hahmoa, joka on palkittu porkkanalla ja papukaijamerkillä. Toisaalta porkkanan oranssi on mm. optimismin, onnellisuuden ja innostuksen väri, jota käytetään myös huomiovärinä esim. pelastusliiveissä.  

2) Jokeri on monelle tuttu Batmanin vastustaja, joka herättää kauhua kaoottisella käytöksellään ja toiminnallaan yhteiskuntaa vastaan.  Kuvassa blondilla Jokerilla on CutMore-sakset, joilla hän alkaa leikata perinteisiä lakritsipaloja pienemmiksi paloiksi.  Hänellä on keppi kätensä ulottuvilla.  Jokeri ei naurata ketään.  Tänä vuonna ilmestynyt Joker: Folie à Deux –elokuva oli floppi, jonka arvioidaan tekevän jopa yli 200 miljoonan dollarin tappion.   

3) Kulttuuri 2025 kuvaa kulttuuria tarjoilijana, jonka on selviydyttävä taloudellisesta vyön- tai tässä tapauksessa mustasta korsetinkiristyksestä huolimatta.  Hänellä on luovasti kierrätetystä kuplamuovista tehty kietaisuhame, pelastusrenkaasta nimensä saaneet LiveSafers-karkeista tehdyt korut, ämpäristä inspiraationsa saaneet kasvottomaksi tekevät aurinkolasit, kaikkina vuodenaikoina kukkiva uimalakki sekä kädessään keltainen suojelua ja solidaarisuutta symboloiva pilli.  Kulttuuri 2025 kantaa tarjottimellaan sokeripitoisia juomia ja suolaista naposteltavaa yleisölle, joka kaipaa henkistä ravintoa. Ohiolainen Clarence Crane kehitti LifeSavers-karkit vuonna 1912, koska tarvittiin makeisia, jotka eivät sula kesällä kuumissa ilmastoimattomissa myymälöissä.  Kulttuurin täytyy kehittää vastaava keksintö selvitäkseen Suomessa. 

Piia Peri

Piia Peri on tamperelainen luovalla otteella kuvaava luontokuvaaja.  Hän kuvaa usein päällekkäisvalotuksia, joissa valmis kuva muodostuu kahdesta tai useammasta valokuvasta.  Peri loi Kerrokset-sarjansa kuviin päällekkäisvalotuksilla rytmiä ja graafisuutta.  Loppusyksyllä kuvatut puut olivat jo paljaita valmistuessaan talven tuloon, mutta niissä oli vielä muutamia värikkäitä lehtiä.  

Piia Peri, Kerrokset:

“Kerrokset-sarja on päällekkäisvalotuksella kuvattuja kuvia Suomen luonnosta.  Luonto on aina ollut minulle tärkein kuvauskohde niin visuaalisesti kuin henkisesti.  Rakastan liikuskella metsissä ja soilla kaikessa rauhassa ja imeä näistä paikoista itseeni rauha ja inspiraatiota.  Huomaan usein etsiväni luonnosta toistuvia muotoja ja kuvioita, josta haen kuviini eräänlaista rytmiä ja graafisuutta.  

Kuvaajana minua kiehtoo objektiivisen kuvauskohteen muuntaminen kuvaustilanteessa subjektiiviseen, omakohtaiseen muotoon.  Näin kuvaan omaa mielenmaisemaani, joka on usein pelkistetty, koruton ja unenomaisen haaveileva sekä rauhoittava.”  

Jussi Ristilä

Jussi Ristilä on harrastanut valokuvausta kuudella vuosikymmenellä. Kuvien aiheet ovat vaihdelleet luontokuvista muotokuviin ja rockista taidekuvaan.  Kuvaajan matka on kulkenut mustavalkofilmistä ja pimiöstä digitaalikuvan, kuvankäsittelyn ja tulosteiden kautta valokuvauksen alkuajan menetelmiin ja toisaalta myös tekoälykuvaan sekä näiden kaikkien luovaan yhdistämiseen.  Ristilä opiskelee valokuvausta Visuaaliviestinnän Instituutissa ja Tredussa.  

Jussi Ristilä, Lapin maisemia:

“Lapissa vaeltaminen ja kuvaaminen on ollut minulle rakas harrastus lapsuudesta asti.  Erityisesti Ylätunturit, Suomen käsivarren Lapin korkeimpien tuntureiden alue, on lähellä sydäntäni.  Ylätuntureiden alueella ollaan yli 600 metrissä ja maasto on puutonta.  Maisemaa täplittävät kirkasvetiset järvet ja korkealle kohoavat tunturit, joista jylhimmät ovat jyrkkäseinäisiä.  Kuvissa näkyy Saanatunturi, joka tunnusomaisine muotoineen on osa suomalaista kansallismaisemaa.    

Suomen puolella tunturit ovat kuitenkin tasalakisia, ja terävähuippuisia tuntureita pitää etsiä Ruotsin ja Norjan puolelta.  Panoraamakuva on Bárrás-tunturin huipulta Norjasta.  Edessä avautuva laakso johtaa Suomeen asti, ja Saanatunturi on Nähtävissä Kilpisjärven takana.  Matkaa Saanalle on noin 26 kilometriä.  Maisema on kuin lentokoneesta, ja huipulle kiipeäminen vaatii suomalaiselta hieman kylmähermoisuutta.  Loivinkin rinne on jyrkkä.  

Tuon kuvissani Lapin luonnon katsojalle, ja kuvissa on aistittavissa viimeisten erämaiden tunnelma.  Kesän vehreys, kallioiden harmaat sävyt ja ruskan loisto ovat Lapin kesän ja syksyn värimaailma.  Selkeänä päivänä silmä kantaa usean päivämatkan päähän.  Luonto on suuri ja vaeltaja pieni.  Näillä kuvillani haluan nostaa esiin Lapin luonnon kauneuden.”  

Mielen matkoja

Finlayson Mediatunneli 2.12.2023-5.1.2024, Tampere

ISO Kollektiivin Mielen matkoja -näyttelyssä on esillä Katri Kallion, Leena Kuukasjärven, Piia Perin ja Jussi Ristilän valokuvia. Kuvissa aiheena on taiteilijan maailmasta saamat havainnot. Ne saavat hänet mietteliääksi, kenties liikuttavat mieltä, joka ei ehkä muuten pohtisi kokemaansa. Näyttelyvieraana olet kutsuttu tälle kuvaajan kulkemalle mielen matkalle.

Leena Kuukasjärvi: Finlandia
FM Leena Kuukasjärven teokset ovat omakuvia fiktiivisinä hahmoina, joiden kautta voi pohtia mielikuvituksella leikitellen ihmisen identiteettiä ja eksistenssiä. Näyttelyn Finlandia-sarjan kuvat ovat kunnianosoituksia taiteilijoille ja viittauksia populaarikulttuurista ja taidehistoriasta tuttuihin kuviin. Ne on tulkittu ja esitetty uudelleen satiirisesti Suomessa ajankohtaisten aiheiden kautta. Sarjan kuvat ovat: 1. Suomalaista gotiikkaa (Finnish Gothic; Grant Wood: American Gothic), 2. Syntynyt Suomessa (Annie Leibovitz: Bruce Springsteenin Born in the USA –levyn kansi ja Tom of Finlandin taide) sekä 3. Haavoittunut enkeli (Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli).

Katri Kallio: Metsä
Mitä metsissä elää meidän tietämättämme? Mitä tapahtuu, kun yhdistää kasvottomuuden ja liikkeen ja luo oman maailman? Metsä-sarjan valokuvat on kuvattu Kaupin metsässä kesäkuussa 2023.
“Oli ihanaa, kuinka kuvattavat lähtivät mukaan ideaani. He laittoivat vuohenpää-naamiot kasvoilleen ja olivat hyttysten syötävänä samalla, kun tuskin näkivät mitään. Kuvauksissa painottuivat ennakkosuunnittelu ja verbaalinen mallinohjaus, joiden kautta mielestäni onnistunut valokuva syntyy. Mietin aina, miltä kuvaustilanne toisesta tuntuu ja koitan tehdä siitä miellyttävän jännityksestä tai haastavista oloista huolimatta.”

Jussi Ristilä: Erämaan aika
Kesän 2023 Lapin vaelluksellani kuvasin erämaata kuljetuimpien polkujen ulkopuolella. Se on Suomen viimeistä koskematonta luontoa. Tänä kesänä huomioni kiinnittyi maaston erityiseen kuivuuteen ja sään lämpimyyteen. Ilmastonmuutos näkyy ja tuntuu. Toinen huomioni oli sodan arpien hidas paraneminen. Lapin erämaassa toisen maailmansodan jäljet näkyvät edelleen. Luonto toipuu vielä hitaammin kuin ihmiset. Kauanko
kestää, että Euroopan nykyisestä sodasta toivutaan? Luontokuvissani on ajankohtaisia allegorioita. Erämaan perillä aika liikkuu hitaasti, mutta vääjäämättömästi.

Piia Peri: Kehonkieli
Kuvaan usein tunnetta, jota kuvattava minulle tarjoaa tai minussa herättää, en niinkään sitä mitä konkreettisesti näen. Työskentelen mielelläni erilaisten kuvaustekniikoiden parissa (päällekkäisvalotus, icm), jotka tukevat visuaalista näkemystäni. Minulle tanssi on pääasiassa iloa ja yhteenkuuluvuutta. Kehonkieli-sarjassani tutkin tanssin voimaa ja liikettä esteettisestä näkökulmasta, erilaisia luovia kuvaustekniikoita käyttäen.

Elämää maapallolla -näyttely
3.12.2022 - 5.1.2023, Finlayson Mediatunneli, Tampere

ISO Kollektiivin Elämää maapallolla -näyttelyssä on esillä Katri Kallion, Leena
Kuukasjärven ja Jussi Ristilän valokuvia. Kuvien keskiössä on ihminen, ja kuvaajat
lähestyvät aihetta eri näkökulmista ja toteutustavoilla.

Katri Kallion kuvissa käsitellään ihmisen suhdetta veteen. Vesi on tunnetusti
puhdistautumisen, alitajunnan ja tunteiden elementti. Alitajuntamme on jatkuvassa
liikkeessä kuin meri, joka ei lepää sen paremmin yöllä kuin päivälläkään. Sen vuoksi
vesielementti symboloi myös alitajunnan syövereitä. Katri sai FinnFoton kustannusapurahan tätä ja Uskallus-valokuvanäyttelyään varten.

Leena Kuukasjärven Mindaria - mielen aaria -sarjan kuvat ovat fiktiivisiä omakuvia.
Kuvissa leikitellään identiteeteillä ja rooleilla, jotka edustavat ihmisyyden eri puolia ja
joihin ihmiset voivat elämässään päätyä.
Jussi Ristilän kuvissa sekoittuvat todellinen ja kuvitteellinen, ympäröivä maailma ja
yksityinen somekupla sekä uudet ja vanhat valokuvauksen menetelmät.
ISO Kollektiivi on pirkanmaalaisten valokuvaajien perustama ryhmä, joka on pitänyt
näyttelyjä Tampereella ja Pirkanmaalla vuodesta 2021 alkaen.

Paratiisi

Haiharan taidekeskuksen tallissa 9.– 31.7.2022

Iso Kollektiivi on pirkanmaalaisten valokuvaajien vuonna 2020 perustama ryhmä. Jäseniä yhdistää intohimo valokuvaukseen eri muodoissaan ja tahto kehittyä valokuvaajina taiteellisesti ja teknisesti. Kollektiivi on tehnyt yhteistyötä ja järjestänyt näyttelyjä Tampereella ja Pirkanmaalla.

Näyttelyyn osallistuvat valokuvaajat: Anni Aapro, Pirjo Autio, Taina-Riitta Hautala, Leena Kuukasjärvi, Jussi Ristilä, Riitta Santala-Köykkä ja Paula Talviala. Kukin heistä tulkitsee Paratiisi-näyttelyssä teemaa omalla tavallaan henkilökohtaisista aiheista mielikuvituksellisesti rakennettuihin kuviin sekä realistisiin ja yhteiskunnallisesti kantaa ottaviin kuviin. Ihmiset kaipaavat ihanteellista, toivottua ja tavoittelemisen arvoista maailmaa, Paratiisia, jossa kaikki on hyvin.

Anni Aapro kokee huolta ja ahdistusta ilmastonmuutoksesta, metsä- ja lajikadosta ja planeettamme saastumisesta. Lennämme kaukaisiin luontokohteisiin ihailemaan maisemia ja nauttimaan luonnosta. Samalla kuitenkin saastutamme ja tuhoamme luontoa, josta olemassaolomme on riippuvaisia ja jota rakastamme. Aapro on itsekin elänyt näin, tiedostamatta olevansa osa ongelmaa. Hänen kuvasarjassaan seikkailee ihminen metsässä, paratiisissa, omassa kuplassaan erkaantuneena todellisuudesta. Kollaasina toteutettujen kuvien kautta hän käsittelee ilmastoahdistusta.

Pirjo Autio on kuvataidetaustainen kuvaaja ja kuvannut tämän kuvasarjan dokumentaariseen tapaan. Aution kuvat käsittelevät kahden iäkkään sisaruksen erilaisia päiviä. Päiviä, joissa ajatuksissa käyvät kysymykset, onko eletty elämä ollut paratiisia vai onko se tässä ja nyt vai liekö vasta tulossa?

Taina-Riitta Hautala on kuvataiteen moniosaaja, joka on laajentanut valikoimaansa
valokuvauksen piiriin. Hautalan teokset niin maalauksissa kuin valokuvissa ovat voimakkaasti paikkaan sidoksissa. Hän etsii aiheita omista kokemuksistaan,tärkeistä tapahtumista sekä elämästä ympärillään. Hautalan tuotannossa luonto sekä omaan tarinaansa liittyvät ympäristöt ovat suuressa roolissa.

Kokoelman Lähelle ja kauas teokset Hautala on kuvannut Skotlannissa. Ylämaan alue sekä Skotlannin rannikkoseutu ovat paikkoja, jonne hän palaa yhä uudelleen. Maisemat, ihmiset, paikat sekä tunnelmat ovat jättäneet tekijään pysyvän vaikutuksen. Siellä on hänen paratiisinsa.

Leena Kuukasjärvi jatkaa Paratiisi-näyttelyssä Mindaria – mielen aaria –sarjaansa. Teokset ovat omakuvia fiktiivisinä hahmoina, joiden kautta voi pohtia mielikuvituksella leikitellen ihmisen identiteettiä ja eksistenssiä. Jokaisella ihmisellä on mielensä kautta pääsy Paratiisiin. Se on tietoisuuden tila, jossa ihminen elää mielessään täydellisessä maailmassa. Syy paratiisista lähtemiseen on tahto kasvattaa tietoisuutta elämällä todellisessa maailmassa ja oppimalla siitä. Nykyihminen voi olla tietoinen maailmasta ja rakentaa siihen paratiisia siitä huolimatta, että todellisuus on kaukana paratiisista.

Jussi Ristilä on kuvannut kuusivuotiaasta. Nuorena Ristilää kiinnosti luontokuvaus, sittemmin hän on kuvannut myös rockmusiikkia, monenlaista käyttökuvaa ylioppilaskuvista hääkuviin ja taidekuvia. Matka on kulkenut mustavalkofilmistä ja pimiöstä digitaalikuvan, kuvankäsittelyn ja tulosteiden kautta valokuvauksen alkuajan menetelmiin sekä näiden kaikkien luovaan yhdistämiseen.

Ristilän Kaksi paratiisia -kuvasarjojen taustalla on ajatus: Jokainen luo itse taivaansa ja helvettinsä. Se ei tarkoita tässä itse luodun menestyksen americanaa, vaan tässä hetkessä elämistä, asioihin syventymistä ja syvällistä kokemista. Paratiisi on löydettävissä tässä ja nyt.

Riitta Santala-Köykkä kuvaa pieniä, monitulkintaisia tarinoita. Hän poimii ilmaisutapoja
historiasta ja kerrostaa ajanjaksoja pysäytettyyn hetkeen. Paratiisi-näyttelyn kuvat ovat sarjoista Puunhalaajat, Raamit ja Hyvä vs. Paha. Tekijää kiinnostavat tällä hetkellä roolit, joissa yhteiskunta sallii meidän toteuttaa yksilöllisyyttä: Raamit tutkii, miten sopia joukkoon. Puunhalaajat muistuttaa, että kaikki olemme samaa hengitystä. Hyvä vs. paha on tutkielma valosta ja varjosta, joista ei aina voi erottaa kumpi on oikeasti kumpi.

Paula Talviala on käsityön ammattilainen ja kuvataiteen harrastaja, jonka taiteen tekemiseen on tullut myös valokuvaus. Talvialan tunnistettavin tyyli valokuvauksessa ovat esinekuvat. Hän käsittelee esineiden kautta asioiden monia, laajempia merkityksiä sekä muistamista ja muistoja.

Talvialan St. Monika -kuvasarja on kohtaamisesta, joka on ollut ihmeellinen, merkityksellinen ja unohtumaton. Traagisen tositapahtuman takia tytöstä, Monikasta, tuli Tavialan silmissä myytti, nuorena kuollut idoli ja legenda, jonka yksityinen muisto elää esineessä. Tapahtumasta muistuttaa pieni nukke, jota ilman se olisi voinut unohtua kokonaan. St. Monika -sarja on tarina tytöstä, josta tuli nukke. Ja tarina nukesta, josta tuli pyhimys.

PALUU PARATIISIIN

Mediatunneli Finlaysonin alue 12.4-15.5.2022, Tampere
Isokollektiivi.fi esittää Finlaysonin Mediatunnelissa 12.4. – 15.5. 2022 Anni Aapron, Piia Perin ja Riitta Santala-Köykän valokuvia. Finlaysonin alueen aukioloajat löydät täältä.

Paratiisin ympäröimät, toisiinsa sidotut hahmot eivät voi vaikuttaa ympäristöönsä, mutta he tarvitsevat yhteyttä toisiinsa, kuten meistä jokainen. Kuvasarjassaan Sidotut Anni Aapro kuvaa turhautuneisuuttaan nykymaailmaan ja ihmiskunnan tilaan: ”Koen olevani voimaton vaikuttamaan ja käteni ovat sidotut, meneillään olevien globaalien katastrofien keskellä." "Meillä ihmisillä on tarve yhteyteen, rakkauteen. Olemme voimattomia rakkauden edessä, olemme sidottuna tähän yhteyteen emmekä sitä voi paeta. Tämän yhteyden puuttuessa syntyy pahuus.”

Valokuvasarjassaan Yhteys Piia Peri pohtii ihmisen ja luonnon välistä suhdetta tässä ja nyt. Ihmiset saattavat odottaa tulevaa; paratiisia, taivasta, parempaa aikaa. Mitä jos nuo asiat voisivat löytyä jo tästä elämästä, tästä hetkestä? Peri on tamperelainen luontokuvaaja, jolle vanhat aarniometsät ja aavat suot ovat syvän rauhan ja inspiraation lähteitä.

Kuvataiteilija Riitta Santala-Köykkää kiinnostavat raamit, joissa yhteisö sallii meidän toteuttaa yksilöllisyyttä. Kuvien ihmisillä on monet kasvot ja vaihtelevat roolit, joita he omaksuvat sopiakseen joukkoon. Kuvissa toistuvat pelit ja leikit.
"Metsä toimii näyttämönä, joka pysyy ja kasvaa, vaikka aika vaihtaa näyttelijät – edellyttäen, että emme tuhoa ympäristön elämisen mahdollisuuksia. Kerron kuvillani pieniä mutta monitulkintaisia tarinoita. Poimin ilmaisutapoja taidehistoriasta ja kerrostan eri ajanjaksoja yhteen, pysäytettyyn hetkeen."

ONNELLISUUDEN LÄHTEILLÄ

Mediatunneli, Finlaysonin alue 26.9- 16.10.2021
ONNELLISUUDEN LÄHTEILLÄ -näyttelyn teokset käsittelevät ilmiöitä ja asioita, jotka tuottavat ihmisille hyvinvointia ja tekevät heidät onnellisiksi.

Taina-Riitta Hautala on kuvannut itselleen läheisiä ihmisiä tekemässä sitä, mikä tekee heidät onnelliseksi, siinä paikassa tai niiden ihmisten kanssa, jotka ovat heille tärkeitä. Kuvat ovat tallennuksia onnen hetkistä ja kertovat myös yhdessäolosta ja ystävyydestä. Läheisyys, yhdessä tekeminen ja myönteiset kokemukset kokoavat yhteen nämä kuvat ja niiden tunnelman.

Leena Kuukasjärvi jatkaa Mindaria – Mielen aaria -sarjaansa ihmisen olemassaoloa pohtivilla omakuvillaan mielikuvitushahmoina, jotka ilmentävät hyvinvoinnin ja onnellisuuden lähteitä: ihmisiä yhdistävä universaali rakkaus, opiskelu, taide, viihde, itseilmaisu ja ystävyys.

Henna Palin pohtii Muistokukkia suomalaisuudelle? -sarjassaan monimuotoisen lähiluonnon, metsäluonnon ja kotimaisen lähellä tuotetun puhtaan ruoan merkitystä yhteisille arvoille ja yhteiskunnalle. Palin on oivaltanut juuriensa vahvan merkityksen omassa arvo-, asenne- ja kokemusmaailmassaan. Siksi hän esittää kuvissaan myönteiseksi koettuja suomalaisten hyvinvoinnin erilaisia piirteitä. Palin kannustaa kaikkia pysähtymään ja palaamaan ajatuksissaan hetkeksi omille ja kansakuntamme juurille.

Riitta Santala-Köykän Puunhalaaja-sarjassa tarkastellaan puita ja metsää myyttien ja kansantarinoiden lähteinä. Kukkivasta omenapuusta irtoaa myyttinen puunhalaaja, joka tulee katsojaa kohti. Se tietää kaiken puiden salaisuuksista. Metsä toimii vuorovaikutuksessa auringon, veden, ilman, maan, kasvien eläinten ja ihmisten kesken. Kaikki kiertää, kaikki olemme samaa hengitystä.

MATKA MENNEISYYTEEN

Kiimajärven kylätalo, Sastamala 21.8- 12.9.2021
Jaakko Hietala hyppää syanotypiatekniikalla tehdyissä kuvissaan menneisyyteen. Hän on tutkinut omia sukujuuriaan vanhojen valokuvien kautta ja vedostanut niistä syanotypiasarjan Matka menneisyyteen. Kuvissa aika tuntuu pysähtyvän ja pakottaa miettimään, minne meillä nykyisin on niin kiire.

Näyttely on avoinna la-su klo 10- 14, koronarajoitusten mukaisesti Kiimajärven kylätalolla, osoitteessa Kiimajärventie 3 38300 Sastamala.

FEELING BLUE

Pirkkalan Vapaa-aikakeskus 2.-30.7.2021
Taina-Riitta Hautalan syanotypioita on esillä Pirkkalan vapaa-aikakeskuksessa. Katso aukioloajat täältä.
Hautala kuvaa Feeling Blue -sarjassaan lapsuuden kotiin ja kotipaikkaan liittyviä muistoja, niiden lomittumista ja muuttumista. Osa töiden kuvaamista muistoista on selkeitä, osa on jo muuntautunut uudenlaisiksi kuviksi. Hän on halunnut löytää valokuvauksesta maalauksellisuutta ja tavan muokata kuvaa päällekkäisillä valotuksilla sekä syanotypia-tekniikan avulla.

SENSUS

Koilliskeskuksen kirjasto 8.6.-1.7.2021.
Pirjo Aution, Piia Perin, Taina-Riitta Hautalan ja Paula Talvialan yhteisnäyttely Koilliskeskuksen kirjastossa.

SENSUS on yhdistelmä neljän erilaisen naisen kokemuksia, kirkkaita tai hämärtyviä muistoja elämästä ja luonnon ohikiitävistä hetkistä, omista mielenmaisemista, tunteista, toiveista, menneisyyden ja menetetyn kaihosta. Nämä kokemukset ryhmä esittää kokeellisia ja perinteisiä valokuvaustapoja yhdistellen lumoavaksi kokonaisuudeksi.

Autio ja Peri ammentavat kokemuksensa ja inspiraationsa luonnosta. Aution Hetken hetkiä-sarjan yksityiskohtaisissa lähikuvissa väri ja valon suunta ovat keskeisiä muotoelementtejä ja tunnelman luojia. Hän abstrahoi ja taltioi kameralla lähiympäristöänsä.

Peri rakastaa varhaisia aamuja suolla ja on koonnut Calling -sarjansa kuvat näistä hetkistä. Peri yhdistää teoksissaan perinteistä suomalaista maisemaa omaan sisäiseen mielenmaailmaansa. Suomalainen suoluonto on kaunis ja tätä kauneutta Peri haluaa teoksillaan korostaa.

Hautala kuvaa Feeling blue -sarjassaan lapsuuden kotiin ja kotipaikkaan liittyviä muistoja, niiden lomittumista ja muuttumista. Osa töiden kuvaamista muistoista on selkeitä, osa on jo muuntautunut uudenlaisiksi kuviksi. Hän on halunnut löytää valokuvauksesta maalauksellisuutta ja tavan muokata kuvaa päällekkäisillä valotuksilla sekä syanotypia-tekniikan avulla.

Talvialan valokuvat käsittelevät todellisten kuvien, muistojen ja tarinoiden innoittamana toteutettua fiktiota hetkestä, joka oli - ehkä. valokuvien teema on Työ, isän työ sekä työ yleensä työkaluineen. Leikilläkin on osuutta asiaan.

KEHO - THE BODY

KEHO-valokuvasarja on valokuvaaja Katri Kallion kuvaama.

“KEHO kertoo jokaisen valokuva sarjaan osallistuvan mielenmaisemaa ja tarinan. En halunnut omia mallien kehoja teoksina vaan annoin malleille videohaastattelu mahdollisuuden missä he kertovat omista kokemuksistaan kehosta, kehollisuudesta ja mistä pitävät kehossaan eniten.”

KEHO nähtiin kansainvälisenä näyttelynä Tampere Film Festival - FestArt 2021, joka oli nähtävillä heidän verkkosivuillaan videoiden kera.

Fyysiset valokuvat olivat nähtävillä Tampereella Below Zero Tattoo Galleryn ikkunassa 10.–31.3.2021

STATES OF MIND JUSSI RISTILÄ 1.-30.3.2021

Jussi Ristilän syanotypiavedoksia on nähtävissä maaliskuun ajan Kangasalan Pikonlinnan pääaulassa. Vapaa pääsy.

Jussi Ristilän States of mind -sarjan teokset asettuvat henkilökuvan, rakennetun kuvan ja taidevalokuvan viitekehykseen. Ristilä käyttää itseään mallina ja kuvaa mielialoja, mielen tiloja sekä omakohtaisia roolejaan. Omakuvalla ja itsensä käyttämisellä mallina on perinteet taidevalokuvassa. Kuvista voi löytää pastissiviittauksia valokuvataiteeseen, tyylisuuntien ilmaisun maneereihin ja käyttökuvan genreihin.

Ihminen on roolien ja tunnetilojen ristiriitainen kokonaisuus. Ristilä kuvaa omia roolejaan ja tunnetilojaan näissä teoksissa. Kuvankäsittely tuo kuviin elementtejä maalaustaiteen tapaan, toisaalta etäännyttää rakennetun kuvan keinoin. Vedostaminen syanotypiaksi murtaa perinteisen valokuvan esitystapaa ja tuo teoksiin uniikin taideteoksen piirteitä.

ALASTI MUTTA EI PELOISSAAN

Anni Aapron syanotypioita Onkiniemi Ateljeessa 1.-14.2.2021, Onkiniemenkatu 2 B2, Tampere.
Ateljee on avoinna ma-to klo 12-18. Vapaa pääsy.

"Alastomuus ja kehonkuva ovat herkkiä aiheita. Millaisin tuntein katsomme omaa alastonta vartaloamme ja kuinka koemme muiden kehojen katselun? Kykenemmekö näkemään alastoman tai paljastavasti pukeutuneen ihmisen ajatuksineen ja kokemuksineen alastomuuden tabun takaa? Onko katseemme utelias, himokas, lempeä, häpeilevä, arvosteleva? Alasti mutta ei peloissaan- sarjassani vien ihmisen alastomana osaksi luontoa, kauniina ja arvokkaana juuri sellaisenaan.

Toisaalta olemme lajina erkaantuneet luonnosta. Harva meistä selviäisi alastomana eläimenä luonnonoloissa. Fanitan Naked and Afraid (suom. Alasti ja peloissaan) -nimistä amerikkalaista tosi-TV -sarjaa, jossa kilpailijat yrittävät selviytyä viikkoja nakuina viidakossa. Kun kyseessä on hengissäpysyminen, ei enää mietitä kauneusihanteita eikä seksualisoida alastomia vartaloita. Tärkeintä on kehon ja mielen toimintakyky. Vatsamakkarat ovatkin tarpeellinen energiavarasto ja kaverin pyllyvaosta on ihan luonnollista nyppiä pois punkkeja.

Syanotypiaprosessi luo kuviin unenomaista ja romanttista tunnelmaa, mikä ei sido henkilöitä vahvasti aikakauteen. Kuvista voi löytää myös itsetutkiskelua, yksinäisyyttä, huumoria ja kumppanuutta, jopa kauhuelementtejäkin. Halusin tarjota rohkeille malleilleni jännittävän kokemuksen esiintyä alasti kameran edessä. Katseeni on lempeä." -Anni Aapro

VALOKUVIA FINLAYSONIN MEDIATUNNELLISSA 16.3-17.4.2021

Kaksiosainen yhteisnäyttely Finlaysonin Mediatunnelissa, Tampereen keskustassa. Mediatunneli alittaa Satakunnankadun yhdistäen Frenckellin aukion ja Siperian alueen. Voit katsoa aukioloajat ja ladata Finlaysonin alueen opaskartan täältä.

KUVALLA HUOMIO 16.-30.3.2021

Kenen koti -sarjassani eläin saa ihmiskehoon liitettynä identiteetin, ajatukset ja tunteet. Kumpi puoli kuvan olennosta on kotonaan kuvan maisemassa?” -Anni Aapro

Leena Kuukasjärven Mindaria – mielen aaria -sarjan kuvat ovat omakuvia mielikuvitushahmoina, jotka leikittelevät identiteetillä ja esittävät eksistentialistisen arvoituksen.

Jussi Ristilän States of Mind -sarjan teokset asettuvat henkilökuvan, rakennetun kuvan ja taidevalokuvan viitekehykseen.

Riitta Santala-Köykkä kertoo sarjastaan:
-Minne hattuneulat ovat kadonneet, ja mistä sellainen on tullut ihmiselle, joka ei käytä hattuja? Asetelmia: AIKA -sarjan näkymätön katsoja/kertoja on roolihahmo, Kreivi Kronos, joka hallitsee aikaa mutta elää vain oman päänsä sisällä, varjoissa. Kronoksen ongelma on ikuisuus, sillä hänelle kaikki tapahtuu samaan aikaan mutta samalla ei ollenkaan. Se muistuttaa somea.

Leena Kuukasjärven Mindaria – mielen aaria -sarjan kuvat ovat omakuvia mielikuvitushahmoina, jotka leikittelevät identiteetillä ja esittävät eksistentialistisen arvoituksen.

"Näin lapsena toisesta maailmansodasta kertovia dokumentteja. Sodan tuhon keskeltä mieleeni jäivät selviytymisestään epävarmat ihmiset kaasunaamarit kasvoillaan. Naamarit suojasivat ihmisiä kaasuhyökkäyksiltä, mutta ne saivat heidät näyttämään toistensa kaltaisilta olennoilta. Lapsen mielessä naamarista tuli kasvot. Nuo kasvot kuuluivat älykkäälle hyönteismäiselle olennolle. Mieleen painunut lapsuuden kokemus ja nykyhetken pandemia kasvomaskeineen toimivat alkusysäyksenä sarjalleni. Sarjan kuvat ovat mielestä soivaa aariaa.

Sarjan toteutustapa, omakuva, liittyy minua kiehtovaan kuvaajan, kuvattavan ja katsojan rooliin ja niiden välisiin suhteisiin. Toimin kaikissa kolmessa roolissa: kuvaajana, kuvattavana ja katsojana. Aluksi kuvaajan roolissa asetan kameran ja valot paikoilleen. En voi nähdä saati ohjata kuvattavaani, mutta laukaisen kameran etälaukaisimella. Samalla hetkellä siirryn kuvattavan rooliin. Yritän osua kuvaan poseeraamalla oikeassa kohdassa. Kuvattavana olen esillä, mutta naamari kätkee identiteettini. Naamarin silmäaukot toimivat eräänlaisina tirkistelyreikinä, joista voin joko ottaa katsekontaktia kuviteltuun katsojaan tai esittää välinpitämätöntä suhteessa häneen. Lopuksi siirryn katsojan rooliin ja joko hyväksyn tai hylkään kuvan. Valinnasta riippuen saatan aloittaa prosessin alusta. Tällä kertaa olen tilanteen kaikissa rooleissa aiempaa kokeneempi. Edellä kuvatuissa kolmessa roolissa toimimisen kautta syntyy kuvassa oleva hahmo, joka on mielikuvituksellinen eksistentialistinen arvoitus: kuka minä olen? Hahmon identiteettiä on mahdollista tulkita katseesta, tutuista asuista ja esineistä." -Leena Kuukasjärvi

Kuva: Leena Kuukasjärvi - Little sister

"Tiesitkö, että vain 4% maailman nisäkkäiden biomassasta on luonnonvaraisia eläimiä? Toisin sanoen 96% nisäkkäiden painosta koostuu ihmisistä ja tuotantoeläimistä. Tieto on pysäyttävä. Metsät ja savannit eivät olekaan täynnä eläinystäviämme. Navetat ja sikalat sen sijaan ovat.

Olinhan minäkin tiennyt koko ikäni, että biodiversiteetti ja eläinten luonnolliset elinympäristöt ovat uhattuna, mutta en ollut ymmärtänyt kuinka häiriintyneesti asiat oikeasti ovat. Kuvillani kysyn: Kenen koti tämä maapallomme oikeasti on? Missä eläimet asuvat? Minkä arvon eläimille annamme? Viemme villieläimiltä kodin hakkaamalla metsät ja saastuttamalla vesistöt. Tuotanto- ja turkiseläimiltä olemme vieneet mahdollisuuden elää lajinmukaista elämää. Katsomme oikeudeksemme ampua petoeläimet, jotka tulevat lähelle ihmiskotejamme. Katsomme telkkarista Avaraa luontoa ihastellen luonnon ihmeellisyyksiä, popsien kinkkuvoileipää. Kieltäydymme tiedostamasta, että leivänpäällisemme tuottaminen tuhoaa luonnon monimuotoisuuden.

Kenen koti -sarjassani eläin saa ihmiskehoon liitettynä identiteetin, ajatukset ja tunteet. Kumpi puoli kuvan olennosta on kotonaan kuvan maisemassa?” -Anni Aapro

Jussi Ristilän States of Mind -sarjan teokset asettuvat henkilökuvan, rakennetun kuvan ja taidevalokuvan viitekehykseen. Ristilä käyttää itseään mallina ja kuvaa mielialoja, mielen tiloja sekä omakohtaisia roolejaan. Omakuvalla ja itsensä käyttämisellä mallina on perinteet taidevalokuvassa. Kuvista voi löytää pastissiviittauksia valokuvataiteeseen, tyylisuuntien ilmaisun maneereihin ja käyttökuvan genreihin.

Ihminen on roolien ja tunnetilojen ristiriitainen kokonaisuus. Ristilä kuvaa omia roolejaan ja tunnetilojaan näissä teoksissa. Kuvankäsittely tuo kuviin elementtejä maalaustaiteen tapaan, toisaalta etäännyttää rakennetun kuvan keinoin. Vedostaminen syanotypiaksi murtaa perinteisen valokuvan esitystapaa ja tuo teoksiin uniikin taideteoksen piirteitä.

AIKA SYÖ LAPSENSA
Kuva ja runo: Riitta Santala-Köykkä

Nimetön potretti kehyksissä.
Valkoinen sulka pullossa ei ole Pushkinin.

Pääkallo, naamari, hiukset, korvakoru
ja hattuneula – kenelle ne kuuluivat?
Minne he menivät
jättäen jälkeensä vain pölyä?

Aika ei säästä ketään.
Se päättää meidät kaikki.

MUISTIT

1.4. – 17.4.2021
MUISTIT-näyttely Mediatunnelissa Tampereen Finlaysonilla on neljän valokuvaajan yhteisnäyttely.

Jaakko Hietala hyppää syanotypiatekniikalla tehdyissä kuvissaan menneisyyteen. Hän on tutkinut omia sukujuuriaan vanhojen valokuvien kautta ja vedostanut niistä syanotypiasarjan Matka menneisyyteen. Kuvissa aika tuntuu pysähtyvän ja pakottaa miettimään, minne meillä nykyisin on niin kiire.

Niina Järvenmäki on kuvannut Hipposkylän alueella. Sodan jälkeen Kissanmaalle pikaisesti rakennettiin maalta kaupunkiin muuttaville työläisille 17 puutalosta ja saunarakennuksesta koostuva n. 200 yksiön alue. Näihin päiviin asti Tampereen kaupungin vuokra-asuntokohteena toiminut alue on suuren muutoksen edessä: seitsemästätoista huonokuntoisesta puutalosta lähes puolet puretaan uusien omistusasuntojen tieltä ja loput saneerataan perusteellisesti. Alueen nykyisten asukkaiden vuokrasopimukset päättyvät viimeistään toukokuun lopussa ja harva nykyisistä asukkaista pystyy palaamaan alueelle saneerauksen jälkeen. Hipposkylän tiivis yhteisö hajoaa ja myös rakennettu ympäristö muuttuu merkittävästi. Bye/Gone-sarjan syanotypiatekniikalla tehdyt teokset välittävät Hipposkylän katoavan ympäristön tunnelmia ja pian mennyttä aikaa.

Akseli Koskipäällä on esillä rauhallisia, pitkiä valotusaikoja Tampereen yöstä. “Iltakävelyt auttavat minua stressin kanssa ja koko maailma tarvitsee stressinpoistoa nyt.”

Ville Vainion syanotypiasarja Metsää monella tapaa tuo näkökulmia metsään ja puihin niin kaupungissa kuin aarniometsässäkin.

MUISTIT-näyttelyn nimi viittaa valokuvan rooliin merkittävänä välineenä muistille ja muistoille. Valokuvan kohde, rajaus ja valaistus ovat kuitenkin aina tekijänsä valitsemia – mitä kohteita kuvaamme ja millaisina haluamme ne ikuistaa ja muistaa.